Aamunpelko

Ihmismieltä puuduttavat ja niveliämme yksitoikkoisuudellaan hiovat tehtävät ovat kohta vain robottiemme huolina. Marketista löytyy miehittämättömät pikakassat samalla kun naapurissa kehitetään jo “suomalainen, ruotsalainen ja maahanmuuttaja” -vitseille väsymätöntä juoppokuskia.

Vuonna 2009 huomasin itse istuvani kuskin pukilla Wienissä metrolla matkustaessani. Kanssamatkaajien arkisesta olemuksesta päättelin, että tilanne oli heille tuttu ja lopetin ruorin etsimisen. Helsingin metron automatisointia yritettiin ensi kerran yli kymmenen vuotta sitten ja yritys jatkuu edelleen. Seuraavaksi automatisaation jumalaisen sormenkärjen soisi sipaisevan luovan työn tekijän työaikaseurantaa ja sosiaalisen median syntymäpäiväonnitteluita.

Hoivarobotti Lydia kävi kiskaisemassa keppijumpan eilispäivän nuorisolaisille ja sai pohtimaan minkälainen valkea sisar minua ruotoani jumppaa tästä puolivuosisataa eteenpäin. Helpompi on tarkistaa miltä maailma näytti viisikymmentä vuotta sitten: Helsingissä ei ollut metroa lainkaan, Kuu oli valloittamatta ja Ruotsiin vyöryi sisunsinisiä maahanmuuttajia.

Kehityksen vauhti huumaa ja tyynnyttää. Toiset eivät päästäisi ratistaan millään irti koska GT-kartta vuodelta ennen MS-DOSia on vieläkin aivan hyvä. Samat tyypit olisivat aikoinaan pyytäneet Henry S. Fordilta vain nopeampia hevosia.

“You are a ghost driving a meat covered skeleton made from stardust riding a rock floating through space. Fear nothing.”


// Jonne-Pekka